Lähde kanssamme Riikaan. Matkaohjelma on suunniteltu siten, että ensikertalainenkin voi kokea toisaalta Riikan historiallisen Hansakaupungin hengen, sekä toisaalta nähdä sen viimeaikaisen kehittymisen eurooppalaiseksi metropoliksi.
Matkaamme ensimmäisenä päivänä Helsinkiin ja lyhyen laivamatkan jälkeen saavumme Tallinnaan missä vietämme ensimmäisen yön valitussa hotellissa. Seuraavana aamuna monipuolisen buffetaamiaisen jälkeen matka jatkuu Latvian pääkaupunkiin Riikaan. Riikassa majoitumme kaksi yötä tasokkaassa neljän tähden hotellissa, josta käsin voi myös omatoimisesti tutustua kaupungin eri nähtävyyksiin ja kaupungin
Paluumatkalla majoitumme vielä Tallinnassa yhdeksi yöksi hotelliin. Seuraavana aamuna nautimme runsaan buffetaamiaisen ja lähdemme lyhyelle laivamatkalle Suomeen. Paluumatka Suomessa tapahtuu samaa reittiä kuin menomatkallakin.
Matkaohjelma
1. pv Matkalle lähtö lähtöpaikkakunnilta alla olevan matka-aikataulun mukaisesti. Saavumme Helsingin Länsisatamaan noin klo 15.00, josta matka jatkuu laivalla Tallinnaan. Matkan ensimmäisen illan ja yön vietämme Tallinnassa sen monipuolisesta ruoka-, juoma- ja viihdetarjonnasta nauttien.
2. pv Runsaan buffetaamiaisen jälkeen matka jatkuu Tallinnasta Riikaan, jonne saavumme iltapäivällä noin klo 15.00. Majoittuminen Riikassa hotelliin.
3. pv Aamiainen hotellilla. Mahdollisuus osallistua yhteiselle kävellen tehtävälle tutustumisretkelle vanhaan kaupunkiin. Lisäksi on mahdollista tutustua omatoimisesti Riikan lukuisiin nähtävyyksiin sekä Riikan pieniin kauppaliikkeisiin tai vaihtoehtoisesti johonkin sen useista suurista ostoskeskuksista.
4. pv Aamiainen hotellilla. Jatkamme huoneiden luovutuksen jälkeen matkaa takaisin Tallinnaan. Paluumatkalla on erinomainen mahdollisuus tehdä edullisia tuliaisostoksia Latvian ja Viron rajalla Ikla/Ainazissa sijaitsevassa Superalkossa https://www.superalko.lv/fi. Saapuminen Tallinnaan ja majoittuminen hotelliin noin klo 16.00. Illalla on mahdollisuus tutustua Tallinnan vanhan kaupungin nähtävyyksiin sekä paikalliseen viihde- ja ruokatarjontaan.
5. pv Huoneiden luovutuksen ja runsaan aamiaisen jälkeen kotimatka jatkuu klo 10.30 lähtevällä laivavuorolla takaisin Helsinkiin. Helsinkiin saavumme noin klo 12.30 ja palaamme takaisin samaa reittiä lähtöpaikkakunnille.
Matka sisältää:
- laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki
- bussikuljetus ohjelman mukaisesti
- 2 yötä tasokkaassa hotellissa Riikassa (2hh). Hotelli valikoituu lähtijämäärän ja saatavuuden mukaan. Hotellimme on tällä kertaa Tallink Hotel Riga https://www.tallinkhotels.com/fi/tallink-hotel-rig
- 2 yötä tasokkaassa hotellissa Tallinnassa (2hh). Hotelli valikoituu lähtijämäärän ja saatavuuden mukaan. Hotellimme on tällä kertaa Tallink Express Hotel https://hotels.tallink.com/fi/tallink-express-hotel
- buffetaamiaiset
- matkavakuutuksen kaikille matkalle osallistujille
HINTA 449 €/hlö. Lisähinta 1hh majoituksella +30 €/vrk.
Puhelinnumeromme 040-1711 000 palvelee myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Matkanjärjestäjällä on oikeus peruuttaa matka viimeistään 7 päivää ennen lähtöä, jos ilmoittautuneiden osallistujien määrä on vähimmäismäärää (20 henkilöä) pienempi.
Oikeus muutoksiin pidätetään.
Alustava matkareitti ja aikataulu
Meno | Paluu | |
Sotkamo | 06.00 | 21.30 |
Kajaani | 06.30 | 21.00 |
Sonkajärvi (Sukeva) | ||
Iisalmi | 07.45 | 20.00 |
Lapinlahti | ||
Siilinjärvi | ||
Kuopio | 09.00 | 19.00 |
Leppävirta | ||
Varkaus | ||
Joroinen | ||
Juva | ||
Mikkeli | 11.30 | 17.00 |
Mäntyharju | ||
Heinola | ||
Lahti | 13.30 | 15.00 |
Mäntsälä | ||
Järvenpää | ||
Helsinki | 15.00 | 13.00 |
Alustavasta ajoreitistä voidaan poiketa mahdollisuuksien mukaan.
Linkkejä Riikaan
Riikan matkailu http://www.latvia.travel/fi/city/riika
Latvian virallinen matkailuportaali http://www.latvia.travel/fi
Linkkejä Tallinnaan
Viron virallinen matkailusivusto https://www.visitestonia.com/fi/tallinnan-joulumarkkinat
Tallinnan tapahtumat https://www.visittallinn.ee/fin/matkailija/nae-koe/tapahtumat